![]() |
||||||||||
|
||||||||||
|
||||||||||
Suomenlinnan Upseeriklubi historiasta nykyaikaanSuomenlinnan upseerikerho on maamme vanhin yhtäjaksoisesti samoissa tiloissa toiminut upseerikerho ja kerhoravintolamme yksi vanhimpia samoissa tiloissa toimineita ravintoloita. Koko pitkä keltainen talo, jonka eteläpää on kerhon tila, on nimeltään Bastion Bielke, joka on rakennettu kaksikerroksisena 1760-luvulla ja johon venäläiset rakensivat kolmannen kerroksen Krimin sodan jälkeen. Tämä punertava kerhotilamme Bastionin päässä rakennettiin vuonna 1876 paikalla olleen puukurttiinin tilalle. Sitä oli käytetty jo tätä ennen 1820-luvulta alkaen venäläisten asiakirjojen mukaan "aateliskerhona", eli tällä paikalla on ollut kerho yhtäjaksoisesti jo lähes 200 vuotta. Tämä nykyinen rakennus toimi edelleen venäläisenä upseerikerhona v. 1876 eteenpäin. Vapaussodan jälkeen 1918 ensimmäiset itsenäisen Suomen rannikkotykistöjoukot ottivat käyttöönsä venäläisten upseerikasinon. Syksyllä 1918 Suomenlinnan Rannikkotykistöpataljoonan komentaja käski perustaa entiseen venäläisten upseerien klubihuoneistoon lukusalin. Se ei osoittautunut kuitenkaan riittäväksi toimenpiteeksi viihtyisyyden ja levon tarjoamiseksi, vaan tarvittiin paikka, jossa olisi ollut erityisesti perheistään erossa eläneille tai poikamiehille majoitus- ja erityisesti ruokailumahdollisuus. Niinpä keväällä 1919 perustettiin upseeriklubi, jonka säännöt hyväksyttiin kuitenkin vasta joulukuussa 1919. Kerhon tarkoituksena oli aluksi aatteellisten ja henkisten tavoitteiden ohella käytännön tarpeiden takia ruoka- ja majoitus palvelujen järjestäminen perheettömille upseereille. Tiloja käytettiin säännöllisesti palvelustarkoituksiin sekä erilaisiin juhliin.
Rannikkotykistörykmentti 1 piti kerhoa, mutta saarilla oli 1920- ja -30-luvuilla runsaasti muiden aselajien joukkoja: mm. merivoimien yksiköitä, ilmavoimien joukkoja, ilmatorjuntajoukkoja, viestijoukkoja sekä Merisotakoulu, joka on nykyään ainoa saarilla toiminnassa oleva puolustusvoimien joukko. |
|
| Suomenlinnan Upseerikerho ry. | |